Näyttää siltä, että käytät vanhaa verkkoselainta. Sen vuoksi kaikki ei välttämättä toimi tai näy oikein.

HALLOWEEN DEAL! -20% yli 60€ ostoksista. Ei koske BYREDO-tuotteita, joulupakkauksia tai -kalentereita, Beauty Service -palveluja tai lahjakortteja. Voimassa ke-su.

S.H.A.R.E.-hanke: KICKS osoittaa sosiaalista vastuuta

Haastattelu
Mielenterveysongelmat lisääntyvät yhteiskunnassamme. Pohjolan kauneusalan johtava toimija KICKS haluaa osoittaa vastuuta ja olla muutoksentekijänä tärkeässä asiassa. Sen teemme S.H.A.R.E.-hankkeen avulla.

Vaikket itse olisi kärsinyt mielenterveyden häiriöistä, todennäköisesti tunnet jonkun, jolla ongelmia on ollut. Mielenterveysongelmat ovat yksi suurimmista kansanterveyttä koettelevista sairauksista – joka toisella suomalaisella on jossain elämänsä vaiheessa mielenterveysongelmia. Käsite kattaa niin jokapäiväistä elämää haittaavat lievät häiriöt kuin vakavat psykiatriset sairaudet.

Pohjolan kauneusalan johtava toimija KICKS haluaa osoittaa vastuuta ja olla muutoksentekijänä tärkeässä asiassa. Siksi käynnistimme vuonna 2016 S.H.A.R.E.-hankkeen yhteistyössä mielenterveyden asiantuntijajärjestöjen kanssa. Hankkeen tavoitteena on lisätä mielenterveysongelmiin liittyvää tietämystä ja murtaa tabuja. Moni mielenterveyspotilas kokee yhä vaikeaksi puhua asiasta ja pyytää apua.

Osana S.H.A.R.E.-hanketta KICKS on aloittanut mentoroidun harjoitteluohjelman 18–27-vuotiaille naisille, joilla on ollut mielenterveysongelmia. Harjoittelujakso KICKS-myymälässä tai toimistossa antaa työkokemusta ja siten vahvistaa itsetuntoa. Lisäksi harjoittelijalle nimetään mentori, joka opastaa ja tukee harjoittelujakson aikana. Harjoitteluohjelma toteutetaan yhdessä S.H.A.R.E.-hankkeen yhteistyökumppanin, Suomen Mielenterveysseuran kanssa.

Vuonna 2016 aloitettuun harjoitteluohjelmaan on osallistunut jo 62 nuorta naista, ja palaute sekä mentoreilta että harjoittelijoilta on ollut kannustavaa. Uusin harjoittelujakso on käynnissä parhaillaan.

– Haluamme kohentaa mielenterveyteen liittyvää tietämystä edelleen ja siksi toteutamme vuoden 2018 aikana KICKSin henkilökunnalle suunnatun koulutusohjelma. Sen tarkoituksena on antaa eväitä mielenterveysongelmista kärsivän lähimmäisen auttamiseen. Koulutuksen tavoitteena on edistää kulttuuria, jossa mielenterveysasioista puhumista ei tarvitse hävetä, sanoo Ewa Baumgartner, Head of Sustainability and Internal Communications KICKSiltä.

Lue lisää

Hankkeen seuraava vaihe - KICKS aloittaa mentoriohjelman

Haastattelu
Työskentely KICKS-myymälässä on monen nuoren naisen unelma. Pian se on mahdollista uuden mentoriohjelman avulla. Nuorille naisille tarkoitettu työharjoittelu on osa KICKS-ketjun ja Suomen Mielenterveysseuran yhteistä S.H.A.R.E.-hanketta – ja voi jopa toimia väylänä työelämään.

Näin tuet läheistä, jolla on mielenterveysongelmia

Haastattelu
Joka toisella suomalaisella on jossain elämänsä vaiheessa mielenterveysongelmia. Suomen Mielenterveysseuran asiantuntija kertoo, miten voit auttaa sairastunutta läheistäsi.

”Uskalla kysyä – ja kuunnella, kun läheisesi voi huonosti”

Haastattelu
KICKS käynnisti vuonna 2016 S.H.A.R.E.-hankkeen, jonka tarkoitus on kohentaa mielenterveyden häiriöihin liittyvää tietämystä ja murtaa aiheeseen liittyviä tabuja. Yksi osa hanketta on mentoriohjattu työharjoittelu. Se on suunnattu nuorille naisille, joilla on kokemusta mielenterveysongelmista. Anna Josephson kertoo, millaisia kokemuksia työharjoittelusta on saatu.

Totta ja tarua mielenterveyden ongelmista

Haastattelu
Mielenterveyden ongelmiin ja häiriöihin liittyy runsaasti virheellisiä käsityksiä. Erikoispsykologi Maarit Lassander Suomen Mielenterveysseurasta antaa myyteille kyytiä ja kannustaa sekä auttamaan että hakemaan apua.
  • Ilmainen toimitus yli 29€Ilmainen toimitus yli 29€
  • TuotenäytteitäTuotenäytteitä
  • KotiinkuljetusKotiinkuljetus

Tuotenäytteitä kaupan päälle

Osoitteessa kicks.fi voit valita mikäli haluat saada kaksi tuotenäytettä jokaisen ostoksesi yhteydessä.

KICKS Club: pisteitä kaikista ostoksistasi

Jäsenenä hemmottelemme sinua monilla mahtavilla eduilla!

Kotiintoimitus ovelle

Tilaa pakettisi suoraan kotiovellesi.

Asiantuntijaneuvontaa

Verkossa saat asiantuntevaa neuvontaa koulutetuilta kauneuseksperteiltämme.

KICKS Uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja ota selvää uusimmista tarjouksista ja trendeistä.

Toimitustavat
Kotiinkuljetus ja noutopiste
Maksutavat
Klarna, verkkomaksu ja kortti
KICKSillä on yksi Suomen laajimmista meikki-, tuoksu-, ihonhoito- ja hiustenhoitotuotteita kattavista tuotevalikoimista. KICKSillä voit shoppailla meikkejä, hajuvesiä ja muita tuotteita johtavilta tuotemerkeiltä sekä verkossa että myymälöissä. Ammattitaitoiset kosmetologit ja meikkitaiteilijat auttavat sinua löytämään oikeat tuotteet myös verkkokaupan puolella.
Copyright © KICKS 2020Asiakaspalvelu puh. 09-3489331