Akne - aiheuttajat ja hoito

Epäpuhtaudet ja akne ovat hyvin yleisiä ongelmia, ja niitä ilmenee useimmiten kasvoilla, rinnan alueella, selässä ja /tai olkapäillä johtuen lisääntyneestä talin erityksestä näillä alueilla. Yleisesti aknea esiintyy murrosiän aikana, kun sukupuolihormoneita alkaa erittyä.

Läpinäkyvä neste, jossa on kuplia harmaata taustaa vasten

Nämä sukupuolihormonit stimuloivat talirauhasia tuottamaan liikaa talia. Talin liikatuotanto yhdessä vanhojen ihosolujen kanssa aiheuttaa tukoksen ihohuokoseen, ja näin muodostuu mustapää eli komedo. Kun mustapää joutuu kontaktiin bakteerin kanssa, ihoille voi syntyä tulehdustila ja näin syntyy finni (kutsutaan myös papulaksi tai pustulaksi). Tällainen tulehdustila voi edetä myös syvemmälle aiheuttaen kystan.

Mistä akne johtuu?

Aknen syntyyn voi vaikuttaa useampi asia: ihon uloin kerros stratum corneum eli marraskesi paksuuntuu, talin eritys lisääntyy ja bakteerien sekä tulehdusten määrä iholla lisääntyy. Hormonit ja perintötekijät aiheuttavat usein aknea. Uskotaan, että tietyt hiilihydraatit, suuri määrä maitotuotteita ja tupakointi voivat pahentaa aknea.

Kuinka aknea hoidetaan?

Joskus akne kehittyy niin pahaksi, että lääkehoito on välttämätöntä oireiden vähentämiseksi ja arpien ennaltaehkäisemiseksi. Lääkkeet kuten isotretinoiini, bentsoyyliperoksidi ja antibiotit voivat kuivattaa ihoa ja lisäävät aurinkoherkkyyden riskiä iholla.

Oikeanlaisilla ihonhoitotuotteilla voidaan auttaa lievittämään lääkehoidon sivuvaikuksia, mutta myös vähentää epäpuhtauksia. Puhdistavilla ja ihoa hoitavilla tuotteitta voidaan stimuloida ihosolujen uudistumista, vähentää bakteeri-infektioita ja rauhoittaa tulehduksia.

Luota näihin raaka-aineesiin:

  • BHA (salisyylihappo): antibakteerisia ja tulehdusta vähentäviä ominaisuuksia. Raaka-aine on myös rasvaliukoinen, minkä ansiosta se soveltuu hyvin rasvaisemmalle iholle sekä tukkeutuneille huokosille.

  • Niasiiniamidi (B3-vitamiini): vähentää ihon tulehdusriskiä, hillitsee aknebakteeria ja auttaa vähentämään ihon arpeutumista.

  • Mantelihappo on AHA-happo: joka tunnetaan antibakteerisista ominaisuuksistaan sekä kuorivasta vaikutuksesta.

  • Atselaiinihappo on antibakteerinen antioksidantti: joka rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja auttaa kontrolloimaan talin eritystä.

  • A-vitamiini eli esim. retinoate tai retinol on reseptilääke isotretinoiinin: A-vitamiinin esiasteen, miedompi muoto.

Vinkkejä akneiholle

  • Puhdista aina meikkisi ennen nukkumaan menoa.

  • Älä pese kasvojasi liikaa. Hellävarainen puhdistus kahdesti päivässä ihoa kuivattamatta riittää.

  • Älä käytä rakeellisia kuorintoja, kuorintahansikkaita, tai mitään ihoa ärsyttävää, mikä voisi pahentaa aknea.

  • Suojaudu auringolta! Valitse öljytön ja kevyt aurinkosuojatuote.

  • Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä - älä puristele epäpuhtauksia!

Tuotesuosituksemme akneen taipuvalle iholle

Paula's Choice Skin Perfecting 2% BHA Liquid Exfoliant 30 ml
Säästät 25%Ostaessasi 2
Paula's ChoiceSkin Perfecting 2% BHA Liquid Exfoliant
(18)
Jäsenhinta
Hinta: 9,78 €
Alkuperäinen hinta:14,50 €

Hinta per kpl. ostaessasi 2

Paula's Choice 10% Niacinamide Booster 20 ml
Säästät 25%Ostaessasi 2
Vain KICKSIllä
20 ml
Paula's Choice10% Niacinamide Booster
Jäsenhinta
Hinta: 40,43 €
Alkuperäinen hinta:59,90 €

Hinta per kpl. ostaessasi 2

Ole Henriksen Truth Serum® 30 ml
Säästät 25%
30 ml
Ole HenriksenTruth Serum®
(7)
Jäsenhinta
Hinta: 49,88 €
Alkuperäinen hinta:73,90 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

By Wishtrend Mandelic Acid Gentle Exfoliating Toner 150 ml
Säästät 10%Ostaessasi vähintään 60 €
By WishtrendMandelic Acid Gentle Exfoliating Toner
(1)
Jäsenhinta
Hinta: 29,70 €
Alkuperäinen hinta:33 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

Skincity Skincare Clearing 10% Azelaic Acid Serum 30 ml
Säästät 10%Ostaessasi vähintään 60 €
Vain KICKSIllä
30 ml
Skincity SkincareClearing 10% Azelaic Acid Serum
Jäsenhinta
Hinta: 9 €
Alkuperäinen hinta:10 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

Skincity Skincare Retinoate Repair Sleeping Mask 50 ml
Säästät 10%Ostaessasi vähintään 60 €
Vain KICKSIllä
50 ml
Skincity SkincareRetinoate Repair Sleeping Mask
(1)
Jäsenhinta
Hinta: 9 €
Alkuperäinen hinta:10 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

Paula's Choice 2% BHA Body Spot Exfoliant 60 ml
Säästät 25%Ostaessasi 2
Paula's Choice2% BHA Body Spot Exfoliant
(3)
Jäsenhinta
Hinta: 10,46 €
Alkuperäinen hinta:15,50 €

Hinta per kpl. ostaessasi 2

Skincity Skincare Intense Treatment Pads 50 pcs
Säästät 10%Ostaessasi vähintään 60 €
Vain KICKSIllä
50 pcs
Skincity SkincareIntense Treatment Pads
(3)
Jäsenhinta
Hinta: 8,10 €
Alkuperäinen hinta:9 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

Skincity Skincare Correcting Serum 30 ml
Säästät 10%Ostaessasi vähintään 60 €
Vain KICKSIllä
30 ml
Skincity SkincareCorrecting Serum
Jäsenhinta
Hinta: 9 €
Alkuperäinen hinta:10 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

Skincity Skincare Balancing Mask 75 ml
Säästät 10%Ostaessasi vähintään 60 €
Vain KICKSIllä
75 ml
Skincity SkincareBalancing Mask
Jäsenhinta
Hinta: 6,30 €
Alkuperäinen hinta:7 €

Kappalehinta ostaessasi 60 €

Paula's Choice Clear Ultra-Light Daily Hydrating Fluid SPF30 60 ml
Säästät 25%Ostaessasi 2
Paula's ChoiceClear Ultra-Light Daily Hydrating Fluid SPF30
Jäsenhinta
Hinta: 31,65 €
Alkuperäinen hinta:46,90 €

Hinta per kpl. ostaessasi 2

Paula's Choice Clear Daily Skin-Clearing Treatment Azelaic Acid + BHA 30 ml
Säästät 25%Ostaessasi 2
Paula's ChoiceClear Daily Skin-Clearing Treatment Azelaic Acid + BHA
Jäsenhinta
Hinta: 31,65 €
Alkuperäinen hinta:46,90 €

Hinta per kpl. ostaessasi 2

Lue lisää

Kaksi Purito Seoul- ja Dr. Ceuracle -ihonhoitotuotetta vaaleaa taustaa vasten. Pakkauksissa näkyvät tekstit “Purito Seoul Wonder Releaf Centella Serum Unscented”, “Centella Asiatica”, “soothing”, “Hyal Reyouth Moist Sun SPF50 PA++++”, “moisturizing”, “UV protection” ja “face&body”.
Ihonhoito
Asiantuntijat vinkkaavat
Tests

Parhaat korealaisen ihonhoidon tuotteet – kauneusasiantuntijoidemme suosikit

Henkilö levittää silmänympärysvoidetta tai ihonhoitovoidetta silmän alle sormenpäillä. Lähikuvassa luonnollinen meikki, tummat hiukset ja valkoinen paita vaaleaa taustaa vasten.
Ihonhoito
Asiantuntijat vinkkaavat
Skin guide

Mikä on paras K-beauty-tuote? KICKSin kosmetologin vinkit

Kaksi BeautyAct By KICKS -ihonhoitotuotetta lähikuvassa vaaleanharmaata taustaa vasten sekä läpinäkyvä pipetti avoimen seerumipullon yläpuolella. Teksti “BeautyAct By KICKS” näkyy selkeästi molemmissa tuotteissa modernissa ja pelkistetyssä ihonhoitopakkauksessa.
Ihonhoito
Edulliset suosikit
Skin guide

Asiakkaidemme BeautyAct-ihonhoitosuosikit!

Nilens Jord MEN -ihonhoito- ja groomingtuotteita vaaleaa taustaa vasten, mukana vaahtoputsari, roll-on-tuote ja Beard & Face Oil -öljy pipetillä. Pakkauksissa näkyvät tekstit “Fragrance Free”, “Vegan”, “Allergy Certified”, “BEARD & FACE OIL Softens & Moisturises” ja “NILENS JORD MEN”.
Miehet
Ihonhoito
Skin guide

Mitä ihonhoitotuotteita miehen kannattaa käyttää? Kokeile Nilens Jord Men -tuotteita

Lähikuva henkilöstä, joka käyttää kahta vaaleanpunaista ja vihreää kivistä valmistettua kasvorullaa otsalla ja poskella osana skincare-rutiinia. Ihonhoitotyökalu kasvohierontaan ja glow-efektiin vaaleaa taustaa vasten.
Ihonhoito
Kysy asiantuntijalta
Q & A

”Mikä on kypsä iho”?

Lähikuva vartalokuorinnasta, jossa geelimäinen kuorintatuote ja tummat kuorivat rakeet levitetään vatsan alueelle kädellä. Ihonhoitotuote vartalon kuorintaan ja eksfolointiin, joka jättää iholle kiiltävän pinnan.
Ihonhoito
Skin guide

Kuorintavoide suihkuun – pehmeän ja hehkuvan ihon salaisuus

Lähikuva kasvoista, joissa on keltainen ja oranssi luomiväri sekä kiiltävät huulet, ja teksti “KICKS” on maalattu poskille ja nenälle. Henkilöllä on läpinäkyvä visiiri, jossa lukee “KICKS”, sekä suuret rengaskorvakorut.
Aurinkovoiteet
Ihonhoito
Beauty hacks

Miksi sinun kannattaa valita sävytetty kasvojen aurinkovoide eli tinted SPF

Lähikuva läpinäkyvästä ihonhoitoseerumista nestemäisessä muodossa, pehmeitä pisaroita ja kiiltävä pinta valkoista taustaa vasten. Minimalistinen tekstuurikuva korostaa seerumin koostumusta skincare-kategoriassa.
Ihonhoidon ainesosat
Ihonhoito
ProSkin
Skin guide

Kosmetologi neuvoo: Eksosomit ihonhoidossa

Lähikuva kullanvärisestä kasvoöljystä tai seerumista nestemäisessä muodossa, pisaroita ja pehmeitä muotoja vaalealla taustalla, keskittyen ihonhoitoon ja kosteuttavaan seerumiin.
ProSkin
Ihonhoito
Ihonhoidon ainesosat
Skin guide

Anna iholle uutta potkua AHA-happokuorinnalla

Tummahiuksinen nainen levittää tuotetta huulille vaaleanpunaisella applikaattorilla.
Huulet
Ihonhoito
Beauty hacks

Hoida huuliasi huuliöljyllä

Kolme salisyylihappoa sisältävää ihonhoitotuotetta Australian Bodycare -brändiltä: Keratosis Lotion pumppupullossa, Body Scrub tuubissa ja Keratosis Spray, joissa tekstit “salicylic acid”, “keratosis lotion”, “body scrub” ja “keratosis spray” sekä “keratosis pilaris on arms & body” ja “blemished, rough & bumpy skin”.
Ihonhoito
Skin guide

Rauhallisempi, pehmeämpi iho – vinkit keratosis pilariksen lievittämiseen

Lähikuva kädestä levittämässä vartalokuorintaa vatsan iholle, iholla kiiltävä pinta ja näkyviä kuorivia rakeita ihonhoidossa.
Ajankohtaista
Ihonhoito
Skin guide

Sensorinen ihonhoito – trendi, josta kaikki puhuvat juuri nyt

Useita ihonhoitotuotteita puhdistusmaidon muodossa merkeiltä Susanne Kaufmann, The Inkey List, Caudalie ja Bubble skincare, pumppupulloissa ja tuubeissa vaaleaa taustaa vasten. Näkyvä teksti sisältää “Soothing Cleansing Milk”, “Oat Cleansing Balm”, “Vinoclean Cleansing Almond Milk” ja “Milky Silky Calming Cleansing Lotion”.
Kysy asiantuntijalta
Ihonhoito
Q & A

"Mikä puhdistus sopii herkälle iholleni?"

Lähikuva henkilöstä, jolla on valkoiset aurinkolasit ja punainen huulipuna, keskittyen ihoon ja huuliin vaaleaa, minimalistista taustaa vasten.
Ajankohtaista
Ihonhoito
Skin guide

Skin Longevity – kaikki mitä sinun tulee tietää ihonhoitotrendistä

Henkilö nojaa leukaa käsiinsä pöydän takana, joka on täynnä ihonhoito- ja kauneustuotteita, kuten L’Occitane Néroli & Orchidée, Kiehl’s Calendula Herbal Extract Toner, Biotherm Aquasource, NUXE Huile Prodigieuse, Caudalie Eau des Vignes, Medik8 -seerumi, Susanne Kaufmann Deodorant Roll-On ja Elizabeth Arden -kapseliseerumi.
Ihonhoito
Ihonhoidon ainesosat
Skin guide

KICKS kertoo, mitä happoja ei pidä käyttää samanaikaisesti

Lähikuva henkilöstä, joka puhdistaa kasvojaan vaahtoavalla kasvojenpuhdistusaineella skincare-rutiinissa, kädet peitettynä vaahdolla otsalla, poskilla ja nenällä. Sormessa näkyy hopeanvärinen sormus, kun puhdistusvaahtoa hierotaan ihoon.
Ihonhoito
Kuiva iho
Skin guide

Kasvojenpuhdistus kuivalle iholle – näin puhdistat ilman että iho kuivuu

Ihonhoitotuotteita yhdessä: Matas Striber Mild Leave-On Fugtmaske, Kiehl’s Ultra Facial Overnight Rehydrating Mask with 10.5% Squalane purkissa, Verso Skincare Barrier Strengthening Cream ceramideilla, Recipe for men Peeling Mask sekä Biotherm Homme T-Pur Mask Blue Clay Oil Control Blue Clay.
Ihonhoito
Skin guide

Anna iholle reset! 5 kasvonaamiota miehille

Henkilö, jolla on beige lippalakki, levittää kaksi raitaa silmänympärysvoidetta silmien alle sormenpäillä. Lähikuva kasvoista, kultainen luomiväri ja silmänympärysihon ihonhoito vaaleaa taustaa vasten.
Ihonhoito
Aurinkovoiteet
Skin guide

KICKS vinkkaa: SPF sinulle, jolla on pigmenttiläiskiä

Lähikuva ripsiseerumista ja ripsiväristä merkeiltä Olaplex ja Milk Makeup; pakkauksissa tekstit "Milk Makeup", "LASHBOND", "OLAPLEX" ja "CLINICALLY PROVEN LASH SERUM" läpinäkyvässä ja valkoisessa designissa.
Ihonhoito
Silmämeikki
Tests

Osta parhaat ripsiseerumit KICKSiltä!

Henkilön kasvot silmät suljettuina, otsaan, nenään ja poskiin levitetty vihreä savikasvonaamio.
Ihonhoito
Asiantuntijat vinkkaavat
Skin guide

Miten nenän mustapäistä pääsee eroon?

Lue lisää