Hyvin pysyy
Koko työpäivän tai bileyön kestävä meikki ei edellytä rakettitiedettä. Meikki pysyy pitkään siistinä, kun hallussa ovat oikeat tekniikat ja laadukkaat tuotteet. Näin sen teet!

1. Pohjusta huolella
Kun maalaat seinää tai huonekalua, pohjatyöt on tehtävä taiten, jotta lopputulos on siisti ja kestävä. Sama pätee meikkiin. A ja O on tietenkin huolellinen ihonhoito, jotta ihosi olisi mahdollisimman tasapainoisessa kunnossa. Valitse ihotyyppisi mukainen pohjuste – se on avaintuote, jonka avulla meikkivoide levittyy helpommin tasaisesti ja pysyy paremmin. Vinkki! Silmä- ja huulimeikkiä varten on omat pohjusteensa, jotka parantavat luomivärin ja huulipunan kestoa.
2. Suosi pitkäkestoisia
Kun tavoittelet maksimaalista pysyvyyttä, meikin koostumuksella on merkitystä. Suosi tuotteita, joiden nimestä löytyy sanat ”long lasting”. Myös peittävämmät koostumukset ja anti-age-meikit antavat usein kestävämmän lopputuloksen. Yhtä lailla meikin levitystekniikka vaikuttaa pysyvyyteen. Värien työstäminen huolella, esimerkiksi meikkivoiteen painelu ja taputtelu iholle beautyblenderin avulla, antaa intensiivisemmän ja tasaisemman lopputuloksen, joka pysyy pidempään siistinä.
3. Kerrostamalla kestävämpää
Paras tapa varmistaa meikin pysyvyys on rakentaa se kerros kerrokselta. Voidekoostumukset tulevat iholle ensin ja ne kiinnitetään puuterilla. Eli ensin meikkivoide, peiteväri ja voideposkipuna ja niiden päälle suurella siveltimellä ohut kerros lopputuloksen sinetöivää irtopuuteria. Vinkki! Levitä paksumpi kerros tuotteita silmien ja nenän ympärille, missä ihon rasvaisuus voi nopeuttaa meikin kulumista. Silmämeikin kestoa pidennät levittämällä puuteriluomivärin alle voideluomivärin. Sama pätee poskipunan ja bronzerin suhteen: ensin voide ja neste, sitten puuteriposkipuna ja aurinkopuuteri.