The Ordinary ihonhoito
- KampanjatuotteetKorkein arvioEniten arvostelujaUutuudetMyydyimmätAlin hintaKorkein hintaTuotenimi A-Ö
Osta The Ordinaryn ihonhoitotuotteet lähimmästä KICKSin myymälästä tai verkkokaupasta!
Kun ihonhoitobrändi The Ordinary näki ensimmäisen kerran päivänvalon Kanadassa syyskuussa 2016, sen kehittäjien ajatuksena oli tarjota laaja valikoima tuotteita, jotka olivat sekä helppokäyttöisiä että käyttökelpoisia ja joiden ominaisuudet olivat helposti ymmärrettävissä. Lisäksi tuotemerkin ihonhoitotuotteisiin alettiin merkitä selvästi niiden vaikuttavien aineiden prosenttiosuudet. Merkinnät varsinkaan tuotepakkauksissa eivät tuolloin vielä olleet kovinkaan selkeitä tai läpinäkyviä, joten muutos oli ainutlaatuinen askel kauneusteollisuudessa. Nykyään ihonhoitotuotteiden aktiivisten ainesosien pitoisuudet ilmoitetaan selkeästi, mutta The Ordinary oli tämän kasvavan trendin edelläkävijä. Siitä onkin tullut nykyään jo samalla sekä kulttiklassikko että yksi myydyimpiä tuotemerkkejä maailmanlaajuisesti. KICKSiltä löydät laajan valikoiman The Ordinaryn ihonhoitotuotteita, kuten kasvojenhoitotuotteita, kasvojen puhdistusaineita, päivävoiteita, kasvoseerumeita, kasvovesiä, kasvoöljyjä, yövoiteita, kasvojen kuorintatuotteita, pistehoitoaineita, silmänympärysvoiteita ja anti-aging-tuotteita. Tule shoppailemaan ihonhoitotuotteita lähimmästä KICKS-myymälästäsi tai verkkokaupastamme!
KICKSiltä löydät laajan valikoiman The Ordinaryn ihonhoitotuotteita
The Ordinaryn ihonhoitotuotteiden avulla on sekä hauskaa että helppoa räätälöidä oma ihonhoitorutiinisi, sillä ihonhoitobrändi tarjoaa monia tuotteita sekä rasvaiselle iholle, kuivalle iholle, sekaiholle että normaalille iholle. Haluatko saada ihosi hehkumaan erityisen kauniisti, torjua ikääntymisen merkkejä, kuten hienoja juonteita ja pigmenttimuutoksia, vahvistaa ihon omaa suojaa vai kosteuttaa ihoasi syvältä? Löydät kaiken tarvitsemasi The Ordinaryn laajasta ihonhoitotuotteiden valikoimasta. Jos et ole varma, mitkä The Ordinaryn ihonhoitotuotteet sopivat parhaiten ihollesi, koulutettu henkilökuntamme opastaa sinua mielellään lähimmässä KICKS-myymälässäsi, tai voit ottaa meihin yhteyttä verkossa. Tervetuloa ostamaan The Ordinaryn ihonhoitotuotteet KICKSiltä!