Sini: "Elämää voi elää ilman labeleita"

Vaikuttajana toimiva Sini sanoi pitkään olevansa hetero, mutta teki sanojensa mukaan klassisen ulostulon kaapista aiemmin tänä vuonna. Nyt Sini kertoo, kuinka on pohtinut seksuaalisuuttaan ja kuinka elämää voi elää ilman lokerointia.

Haluatko katsoa videon?
Sitten meidän on hyväksyttävä toiminnalliset evästeet

Miten ja milloin aloit kyseenalaistamaan omaa seksuaalista suuntautumistasi? 
Lähipiirini koostuu pitkälti sateenkaari-ihmisistä. Sen takia koen alkaneeni kyseenalaistamaan omaa seksuaalista suuntautumistani aktiivisemmin. Olin aiemmin parisuhteessa miehen kanssa, ja kun tämä parisuhde päättyi, lopetin sanomasta olevani hetero. 

Miltä sinusta tuntui, kun olit tullut kaapista ulos? 
Alkuun en halunnut sanoa suuntautumisestani oikeastaan mitään, koska koin, ettei minulla ollut mitään lopputulemaa näille ajatuksille. Olen ihminen, joka ei välitä niin sanotuista "labeleista" tai lokeroinnista. Eron jälkeen en deittaillut aktiivisesti ketään, enkä siksi saanut konkretiaa ajatuksilleni. Minulle konkretia on tärkeämpää kuin se, mitä sanon – haluan kokeilla ennen kuin tiedän. Aloin kyseenalaistamaan, saanko olla tietyissä tiloissa tai saanko puhua tietyistä asioista, jos en julkisesti sano kuuluvani seksuaalivähemmistöön. 

"Mietin, vienkö tilan ja työmahdollisuuden joltain, joka rummuttaa avoimesti seksuaalisuuttaan tai sukupuoli-identiteettiään." 


Mitä ajatuksia KICKS Pride -yhteistyö sinussa herätti?
 
Tein KICKS Pride -yhteistyön jo aikaisemmin, mutta silloin mietin, vienkö tilan ja työmahdollisuuden joltain, joka rummuttaa avoimesti seksuaalisuuttaan tai sukupuoli-identiteettiään. Siinä ilmenee ikään kuin huijarisyndrooma, varsinkin jos oma seksuaalisuus tapahtuu omissa ajatuksissa, eikä konkreettisesti esimerkiksi tapailemalla jotakuta. Tulee sellainen olo, että yritänkö vain kuulua joukkoon – ei kuitenkaan sellaisella tavalla, että minua painostettaisiin. Nämä ovat vain omia ajatuksiani minusta itsestäni. Jokainen lähestyy omaa seksuaalisuuttaan omalla tavallaan. 

Miltä ajatus seksuaalivähemmistöön kuulumisesta tuntui? 
En ikinä kipuillut sen ajatuksen kanssa, ettenkö voisi olla homo. Minua pelotti enemmänkin, ovatko nämä minun omia ajatuksiani vai yritänkö vain kuulua joukkoon. Nämä ajatukset kuitenkin muuttuivat, kun tapasin nykyisen tyttöystäväni – asia oli siinä vaiheessa läpihuutojuttu.  

Oliko sinulle iso kynnys alkaa deittailemaan naisia? 
Olin pohtinut jo aiemmassa suhteessani, että jos eroan tästä suhteesta, pitäisikö minun kokeilla “kaikkia” (sukupuolia), eli laajentaa deittailun kenttää. Lopulta minulle olikin suurempi kynnys astua uudelleen deittimarkkinoille kuin se, että katselisin naisia.

"Tärkeintä on, että mä olen tyytyväinen siihen, missä mä olen. Ja mulla on vapaus kokea ehkä eri tavalla myös tulevaisuudessa." 


Miten määrittelisit itseäsi?
 
En tiedä, mitä loppujen lopuksi olen tai mikä olisi se lippu, jota liehuttaisin. Mutta toisaalta, minun ei myöskään tarvitse tietää. Tiedän, että luokittelu helpottaa monien elämää, kun he etsivät itseään ja elävät elämäänsä, mutta elämää voi kuitenkin elää ilman lokerointiakin.  
 
Mitä haluat sanoa loppuun omasta kokemusestasi? 
Voin toteuttaa seksuaalisuuttani ilman, että itsekään tiedän, mitä olen. Voin pohdiskella seksuaalisuuttani ja sukupuoltani ihan niin paljon kuin haluan, mutta se ei todellisuudessa muuta sitä, mitä minä sisimmässäni olen. Minun ei tarvitse sanallistaa jokaista tunnetta ja ajatusta. Tärkeintä on se, että olen tyytyväinen siinä, missä olen, ja minulla on myös vapaus kokea ehkä eri tavalla tulevaisuudessa. 

Lue lisää

Keltainen voikimpale.
Ihonhoito
Ajankohtaista
Skin guide
Opas: Näin teet hypetetyn Butter Skin -meikkitrendin
Henkilö, jolla on pitkät letitetyt hiukset ja vitiligo, pitää käsiään ylhäällä.
Ajankohtaista
News
”Mitä kasvoissa olevalle vitiligolle voi tehdä?”
Itseruskettava voide levitettynä käsivarrelle
Ajankohtaista
Itseruskettavat
Asiantuntijat vinkkaavat
Beauty hacks
Mikä on paras itseruskettava tuote? Kauneusasiantuntijat vastaavat
Henkilö, jolla on punaiset hiukset ja vaaleanpunaiset ripset, meikkaa.
Ajankohtaista
Ripsivärit
Silmämeikki
Beauty hacks
Vedenkestävän ripsivärin viisi etua
Vesihelmiä sinisellä ja violetilla taustalla.
Silmämeikki
Ajankohtaista
Beauty hacks
Siksi sinun tulee käyttää silmämeikinpoistoainetta
Henkilö pitää aurinkolaseja sormillaan.
Ajankohtaista
Ihonhoito
Skin guide
After sun -voiteen edut Kosmetologi selittää
Henkilö, jolla on violetit verkkokäsineet ja musta toppi, poseeraa kädet ristissä. Tekstit "Joko olen oma itseni tai kuolen" ja "More than STRAIGHT lines" näkyvät kuvassa yhdessä Working with Pride 2025 -logon kanssa.
Ajankohtaista
Q & A
Pedro: " Haluan osoittaa, että me, jotka olemme erilaisia, saamme olla olemassa juuri sellaisina kuin olemme. "
Henkilö pukeutuneena värikkääseen asuun, jossa on keltainen takki, kukallinen paita, mustat nahkahousut ja punainen hattu. Teksti "Pitääkö minun lokeroida itseni?" ja "More than STRAIGHT lines" ympäröi henkilöä. Yläkulmassa teksti "WORKING WITH Pride 2025".
Ajankohtaista
Q & A
Sini: "Elämää voi elää ilman labeleita"
Henkilö pukeutuneena siniseen mekkoon ja korkokenkiin, ympäröitynä tekstillä "Even when it’s hard, I’m happy" ja "More than STRAIGHT lines". Yläkulmassa teksti "WORKING WITH Pride 2025".
Ajankohtaista
Q & A
Kelet: "Jos ne näkee mut nälkäsenä kerjäämässä kadulla, ne ei tarjoo mulle edes vettä."
Kaksi henkilöä halaamassa toisiaan, ympäröitynä vaaleanpunaisella nauhalla, jossa lukee "More than STRAIGHT lines". Teksti "We just wanna exist as we are" näkyy kuvan päällä. Yläkulmassa lukee "WORKING WITH Pride 2025".
Ajankohtaista
News
Malin ja Jules: ”Yhdessä löysimme itsemme”
Henkilö seisoo selkä kameraan päin, pukeutuneena läpinäkyvään paitaan ja mustiin housuihin, joissa on vihreä vyö. Kuvan teksti kuuluu: "Home is where you're accepted". Taustalla on vihreitä viivoja tekstillä "More than STRAIGHT lines". Oikeassa yläkulmassa lukee "WORKING WITH Pride 2025".
Ajankohtaista
Q & A
Gabriel: "Olen kulkenut omaa polkuani ja olen ylpeä siitä"
Henkilö, joka on pukeutunut värikkäisiin vaatteisiin ja mustaan nahkatakkiin, istuu lattialla. Kuvassa lukee: "Elin niin monta vuotta nimellä Angelica". Kuvassa on myös teksti "Working with Pride 2025" ja "More than STRAIGHT lines".
Ajankohtaista
Q & A
Benjamin: “Olen edelleen minä – on nimeni sitten Angelica tai Benjamin”
Henkilö, joka katsoo kameraan ja levittää kasvovoidetta kasvoilleen sinistä taustaa vasten.
Ihonhoito
Ajankohtaista
Tutorials
Skinimalism: Älykäs kolmivaiheinen ihonhoitorutiini
Nainen profiilissa ruskeilla hiuksilla harmaata taustaa vasten.
Meikki
Pohjameikki
Ajankohtaista
Tutorials
Cloud skin
Lähikuva hymyilevästä henkilöstä, jolla on cherry cola -huulet – trendikäs meikkityyli, jossa on tummempi huulikontuuri ja kiiltävä punainen huulipuna.
Meikki
Ajankohtaista
Beauty hacks
Virkistävät huulet: näin meikkaat Cherry Cola -huulet
Kaksi vaaleanpunaista BeautyActin huulihoitotuubia ”Soft Pink”.
Ajankohtaista
Edulliset suosikit
Meikki
Kynnet ja manikyyri
Ihonhoito
Beauty hacks
Hyvää pääsiäistä! Ihanat kauneustuotteet pääsiäismunaan laitettaviksi
Nainen, jolla on tummat, kiharat hiukset, värikäs silmämeikki vihreän ja vaaleanpunaisen sävyissä, pitkät koristellut kynnet ja suuri sininen sormus, pukeutuneena oranssiin neulepaitaan, taustanaan siniset ja violetit glitterverhot.
Kynnet ja manikyyri
Ajankohtaista
Beauty hacks
Catwalk-trendit! Vuoden 2025 kynsitrendit
Lähikuva kädestä, jossa on pitkät, metalliset kynnet, joissa on ainutlaatuinen, terävä ja ontto muotoilu. Kynnet ovat kiiltävän hopeanväriset.
Kynnet ja manikyyri
Meikki
Ajankohtaista
Tutorials
Kattava opas: Näin teet kromikynnet!
Kaksi hymyilevää lyhythiuksista henkilöä vaaleanpunaista taustaa vasten.
Hiukset
Ajankohtaista
News
Hiustrendit 2025: erottuvat mallit ja värit
Nainen punaisilla huulilla.
Meikki
Ajankohtaista
Beauty hacks
Lip stain -trendi on kaikkien huulilla vuonna 2025
Lue lisää