Miksi finneistä jää tummia läiskiä? Asiantuntija vastaa

Ei ole epätavallista, että finnit ja akne jättävät jälkiä ihoon, mutta mistä saa apua saadakseen mahdollisimman tasaisen ihon sävyn? Kosmetologimme opastaa.

Henkilö, jolla on akne, levittää voidetta poskelleen.

Hyperpigmentaation syyt

Epätasainen ihon sävy, kuten tummat läiskät tai hyperpigmentaatio, on yleinen ilmiö, jota voi esiintyä milloin tahansa elämän aikana. Merkittävin syy ihon sävyn epätasaisuuteen löytyy usein hormoneista, mutta muutkin seikat voivat tuoda tummat läiskät esiin.

KICKSin kosmetologin Emelien mukaan kaikki voivat iästä ja sukupuolesta riippumatta saada pigmenttiläiskiä, vaikkakin toiset ovat alttiimpia niille.

Kenelle muodostuu helpoiten tummia läiskiä ihoon?

– Vaikka tummia läiskiä voi tulla oikeastaan kenelle tahansa, se on yleisintä akneihosta kärsivien keskuudessa, hän sanoo.

Finnistä jääviä tummia läiskiä kutsutaan tulehduksen jälkeiseksi hyperpigmentaatioksi ja Emelien mukaan niitä voi ilmaantua, kun ihovaurio tai haava paranee.

– Se aiheuttaa tasaisen värjäytymän, joka ilmaantuu usein silloin, kun iho altistuu auringolle. Siksi on aina tärkeää käyttää aurinkosuojatuotetta, joka on itse asiassa ainoa tapa välttää hyperpigmentaatio.

Miten pääsen eroon finneistä jäävistä tummista läiskistä?

Ongelma voi kuitenkin osua kenen tahansa kohdalle, kuten niin monessa muussakin asiassa. Vaikka läiskät ovat itsepäisiä, Emelien mukaan hyperpigmentaatiosta on mahdollista päästä eroon.

– Käyttämällä pigmenttiläiskiä vähentäviä ihonhoitotuotteita voit saada hienon tuloksen läiskien hoidossa. Siksi on hyvä tutustua ainesosiin, koska oikealla tuotesisällöllä pääset pitkälle.

Mitä ainesosia minun tulisi etsiä?


– AHA-happo ja retinoli ovat kaksi ainesosaa, jotka auttavat vähentämään hyperpigmentaatiota. Jos läiskäsi ovat edelleen punaisia, atsealiinihappo on hyvä valinta.

Miten estän tummien läiskien muodostumisen iholle?


– Mieti ennaltaehkäisevästi! Jos vältät finnit, vältät myös hyperpigmentaation. Jos sinulla on taipumus saada finnejä ja ihosi tulehtuu helposti, käytä BHA-happoa ihonhoitorutiinissasi ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa.

Hyperpigmentaatiota hoitavat ihonhoitotuotteet – Emelien parhaat vinkit!

Tummien läiskien muodostuminen iholle estetään asianmukaista ihonhoitorutiinia noudattamalla. KICKSin kosmetologi Emelie jakaa täällä vinkkejä omista suosikkituotteistaan.

”Lisään atsealiinihappoa, joka vähentää punoitusta.”
Paula’s Choice 1+% Azelaic Acid Booster

“Hoitaa pigmenttiläiskiä nukkuessasi.”
Skincity Skincare Retinoate Repair Sleeping Mask

“Loistava seerumi, joka tasoittaa ihon sävyä.”
Medik8 C-Tetra Serum

“Aurinkosuojakertoimella varustettu päivävoide kaikille ihotyypeille!”
Exuviance Daily Corrector SPF 35

Paula's Choice 10% Azelaic Acid Booster 5 ml
Vain KICKSIllä
Paula's Choice10% Azelaic Acid Booster
11 €

(4)

Skincity Skincare Retinoate Repair Sleeping Mask 50 ml
Säästät 25%
Vain KICKSIllä
50 ml
Skincity SkincareRetinoate Repair Sleeping Mask
Jäsenhinta
36,75 €49 €
Medik8 C-Tetra Serum 30 ml
30 ml
Medik8C-Tetra Serum
54 €

(5)

Exuviance Daily Corrector SPF35 40 g
40 g
ExuvianceDaily Corrector SPF35
73 €


Hannah Bergroth, Kauneustoimittaja

Hannah on yksi KICKSin kauneuseksperteistä, joka kirjoittaa inspiraatioartikkelimme ja neuvoo parhaiden tuotteiden löytämisessä. Hannahin kiinnostus kauneuteen alkoi aikaisin ja jo pienenä hän tiesi, että tämä on ala, jolla hän haluaa työskennellä.
Stylistinä ja luovana toimittajana hänellä on monen vuoden kokemus eri lehtien ja digitaalisten kanavien sisällöntuottamisesta. Hannah on omistautunut hiustenhoitoon: hän on työskennellyt kampaajana ja metsästää jatkuvasti parasta tekstuurisuihketta. Vaaleanpunaisten hiustensa ansiosta, Hannah tekee maailmasta värikkäämmän.



Lue lisää

Kolme hajuvesipulloa, joissa on oranssia nestettä, vaaleanpunaisella taustalla.
Asiantuntijat vinkkaavat
Tuoksut
Beauty hacks
Mikä gourmand-hajuvesi on? Tuoksuasiantuntija selittää
Lähikuva kauneudesta rakenne, kultainen öljy kuplien kanssa.
Asiantuntijat vinkkaavat
Ihonhoito
Skin guide
Osta parhaat kasvoöljyt kuivalle iholle KICKSiltä!
Kaksi sinistä Paula's Choice -tuotetta epätarkasti näkyvän, leveästi hymyilevän naisen edessä valkoista taustaa vasten.
Ihonhoito
Beauty hacks
Paula's Choicen ainutlaatuiset duot, joita kaikki "himoitsevat"
Useita ihonhoitotuotteita aseteltuna valkoisen voiteen päälle sinistä taustaa vasten.
Ihonhoito
ProSkin
Ihonhoidon ainesosat
Skin guide
KICKS selittää: Feruliinihappo ihonhoidossa
Makaava nainen, jolla on kiiltävät huulet, kirkkaan vaaleanpunainen poskipuna ja suorat ruskeat hiukset, jotka ovat levällään.
Hiukset
Asiantuntijat vinkkaavat
Beauty hacks
Paras hiusrutiinisi – iso vaiheittainen opas!
Mies, jolla on suuret mustat kiharat hiukset kasvoillaan.
Ihonhoidon ainesosat
Ihonhoito
Skin guide
Kookosöljyn käyttö ihonhoidossa
Kaksi vaaleanpunaista BeautyActin huulihoitotuubia ”Soft Pink”.
Ajankohtaista
Edulliset suosikit
Meikki
Kynnet ja manikyyri
Ihonhoito
Beauty hacks
Hyvää pääsiäistä! Ihanat kauneustuotteet pääsiäismunaan laitettaviksi
Kurkkuviipaleita.
Ihonhoito
Ihonhoidon ainesosat
Asiantuntijat vinkkaavat
Skin guide
Kurkku ihonhoidossa
Nainen, jolla on luonnollinen meikki, ripsiväriä ja strassikiviä kasvojensa ympärillä kuin pisamia.
Ripsivärit
Asiantuntijat vinkkaavat
Silmämeikki
Meikki
Tests
Parhaat tuuheuttavat ripsivärit – KICKSin meikkitaiteilijoiden mukaan
Silmä, jossa on musta meikkikuvio, joka on sydämen muotoinen, kun se on yhdistetty mustaan iirikseen.
Ripsivärit
Asiantuntijat vinkkaavat
Silmämeikki
Meikki
Beauty hacks
Kauneustoimittaja: seitsemän silmämeikkisuosikkiani
Nainen, jolla on kirkkaan keltainen eyeliner ja paljon sitruunaa hänen edessään. Nainen haistaa yhtä sitruunaa ja hymyilee.
Asiantuntijat vinkkaavat
Tuoksut
Beauty hacks
Raikas tuulahdus! Kaikki, mitä sinun tulee tietää sitrustuoksuista
Abstrakti ruskea ja valkoinen pyörteinen rakenne.
Ihonhoito
Ihonhoidon ainesosat
Skin guide
Opas: kaikki kaakaovoista ihonhoidossa
Hajuvesipullo, jossa on kullankeltaista nestettä.
Asiantuntijat vinkkaavat
Tuoksut
Beauty hacks
KICKSin tuoksuasiantuntija selittää: ambra-tuoksut
Kasa kirsikoita, joiden päällä on vesipisaroita.
Asiantuntijat vinkkaavat
Tuoksut
Beauty hacks
Kirsikkatuoksu – KICKS seuraa trendejä
Käsi, joka puristaa vaahtoa ihonhoitotuotteesta toiseen käteen vaaleanpunaista taustaa vasten.
Ihonhoito
ProSkin
Ihonhoidon ainesosat
Skin guide
Kaikki mitä sinun tulee tietää maitohaposta ihonhoidossa
Henkilö, jolla on tummat, kiharat hiukset ja valkoinen pitsipusero. Hiukset ovat tuuheat ja luonnollisesti kiharat. Henkilöllä on korvakoru toisessa korvassa ja tausta on vaaleanharmaa.
Asiantuntijat vinkkaavat
Hiukset
Q & A
Apua, miksi hiuspohjani kutiaa?
Nainen, jolla on ruskeat hiukset, pitää kättään poskella ja hymyilee kameralle valkoista taustaa vasten.
Ihonhoito
Asiantuntijat vinkkaavat
Tests
Parhaat yövoiteet KICKSin asiantuntijoiden mukaan
Oranssinsävyistä kurkumaa, jota nostetaan metallilusikoilla.
Ihonhoidon ainesosat
Asiantuntijat vinkkaavat
ProSkin
Skin guide
Kurkuman ominaisuudet ihonhoidossa.
Nainen meikattuna, nenäkorulla ja lyhyillä vaaleilla hiuksilla, hymyilee suu auki, katsoo sivulle ja pitää kädet yhteen puristettuina leuan edessä valkoista taustaa vasten.
Ihonhoito
Meikki
Beauty hacks
KICKSin asiantuntijat: talvisen hehkun salaisuus
Lähikuva pipetistä, joka levittää öljyä iholle.
Ihonhoito
Beauty hacks
KICKS neuvoo: Suihkuöljyn edut
Lue lisää